torstai 1. joulukuuta 2011

Kimi on ollut meillä jo vuoden!

Eilen tuli kokonainen vuosi täyteen, kun ensimmäinen ikioma kissa on asustanut meidän luona vuoden!
kimisteri 
Tässä blogissa aikaisemminkin ollut kuva, eli ensimmäinen kuva Kimistä uudessa kodissa.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon vuodesta kotona. Nyt vaan äkkiä postaus siitä miten kissat ovat teille päätyneet, minua ainiakin kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että kiinnostaa :) Postausta ei varmaan tule, koska eipä ole mitään ihmeellistä kerrottavaa.

    Kaikki kissat haettiin vuorotellen kissojen katastrofiyhdistykseltä (tosin nykyisin kaikki ne ihmiset, joiden luota kissat haettiin vaikuttavat kissojen suojelussa eli kisu ry:ssa, kun tampereellahan oli se kissasota).

    Me katsottiin nettisivuilta, että kato toi on söpö, haetaan toi (Kimi), sitten haettiin Kille, koska Kimi tarvitsi leikkikaveria ja muutaman kuukauden päästä nettisivutolle ilmestyi Kimara ja koska perhettä ei jätetä, niin Kimara muutti meille.

    Oltais voitu ottaa Kimara samoihin aikoihin Kimin kanssa, mutta oltiin kiinnostuneita vain yhdestä kissasta, kun luulitiin, että siitäkin jo olisi vaivaa. Oltiin niin hassuja! Tosin taustalla oli myös, että avomiehellä saattoi olla lievä kissa-allergia, joten on helpompi hätätapauksessa luopua yhdestä. Allergia ilmeni muutaman kerran tukkoisella nenällä ja hävisi kokonaan. Riski siis kannatti ottaa!

    Halusimme siis alussa pennun (hah, kukapa pentua ei haluais), mutta meille suositeltiin, että niitä 12 viikkosia olisi hyvä ottaa kaksi, että varmasti pärjäisivät. Mutta, eipä Kimikään kauhean iso ollut, 6kk oli meille tullessan. Kille 5kk ja Kimara melki 10kk. Ja me ollaan onnellisia, että juuri nuo yksilöt ovat meidän!!

    Kaikki kissat siis maalta, Kimi ja Kimara riehuivat n. 4 kuisiksi emonsa kanssa jossain kissapopulaatiossa, Kille oli 5 viikkoinen, kun pääsi ihmisen hoiviin, ilman äitiä tosin. Enempää emme tiedä.

    Kimaralle ei ilmeisesti heti kotia löytynyt, joten odotettiin sen kiimaa, jotta se sais kodin jo leikattuna kissana,sen takia hänen ilmoituskin ilmestyi paljon myöhemmin, eli noin maaliskuun tienoilla.

    Huh huh, tästä tuli sittenkin tarina! Minua kiinnostaa, myös teidän kissojen tarina!

    VastaaPoista